LINNUT KALEVALASSA


Linnut esiintyvät Kalevalassa kahdella tapaa. Toisaalta ne pääsevät kansalliseeppoksemme tarinoihin, rooleihin niissä, vaikuttamaan juonen kulkuun,aivan luonteenomaisinaan olioinaan. Toisaalta linnut ovat Kalevalassa hahmoja, joiksi kirjan henkilöt ne taikovat tai taikuus on niissä jo itsessään. Näin linnut pääsevät satuhahmoiksi ja tarinoiden henkilöiksi.Siivekkäät ystävämme säväyttävät Kalevalassa samoin kuin ne ovat aina tehneet suomalaisten elämässä.

ROOLEIHIN, JUONEN KULKUUN VAIKUTTAMAAN,ilmestyvät kansalliseepoksessamme sotka, kotka, korppi,tiainen,käki, joutsen ja kurki.

Maailman luomiskertomus ja sen pääroolissa esiintyvä sotka aloittavat Kalevalan varsinaiset tarinat. Vesilinnut olivat muinaisille suomalaisille jopa ravinnon saanninkin kannalta tärkeitä lintuja. On kuitenkin tultu siihen tulokseen, että oikeasti Kalevalassa nimitettiin sotkaksi telkkää, jonka munista saatiin keväällä satovarastojen huvetessa kipeästi kaivattua ravintoa. Tämä elämän ylläpitoa auttava lintu nostettiin kunniapaikalle koko luomakunnan syntyä kuvaavassa kertomuksessa.
Sotka oli myös muutenkin auttavana voimana rikkauden saavuttamisessa Väinämöisen kyynelistä kehkeytyneiden helmien poimimisessa.Tässä tarinassa saa kuulija selityksen myös vesilintujen turkin erinomaisuudesta vesioloissa.

Kotkan roolihahmo, Kokko, on Amerikan intiaanien Ukkoslinnun tavoin voimakas jättiläiskotka. Se on vahva, ilmojen valtias ja rantojenkin kuningas.Se ihmisen kannatttaa ottaa toimissaan huomioon. Se ei jätä ystäväänsä pulaan. Tämän sai kokea Väinämöinenkin.

Pieni tiainen pääsee Kalevalassa aivan lähelle ihmisiä. Se tirskuttelee Väinämöiselle samoin kuin se tekee vieläkin luonnossa, aivan lähellä, melkein korvan juuressa. Eikä tiaisen tirskuttelu ole mitään turhan liverrystä. Sen ohjeiden mukaan oppi Väinämöinen kaskenpolton jalon taidon. Tiainen onkin saanut tiedonsiirron mestarin maineen luonnon ja ihmisen välisessä kanssakäymisessä.

Myös käki on ollut ihmiselle tiedottaja.Se kukkui Kalevankin kankahilla ennustaen tulevaa. Käkeä kuunneltiin ja sitä arvostettiin.Hyvän sadon saantiin niin pelloilla, metsässä ja vesilläkin sen tiedettiin voivan vaikuttaa.Myös naimaonnen käki on aina osannut ennustaa. Marjatan tarinassakin tyttö kyseli käeltä tulevaisuuttaan.

Korppi, jota kutsuttiin usein nimellä kaarne, oli Kalevalan linnuista uteliain. Se sai tarinoissa myös vähän ahneen ja keikistelijän maineen. Tuon mustapukuisen, salaperäisen koikkelehtijan uskottiin muinoin olevan siivekkään hahmon ottaneen noidan. Vienan Karjalassa shamaanit heittivät taudit korpin kitaan tuhottaviksi. Muuten korpin näkemistä pidettiin yleensä huonona enteenä ja se ennusti onnettomuuksia. Kyllähän se Kalevalassakin kävi Lemminkäisen äitiäkin masentamassa pojan pelastamispuuhissa.Onneksi naiset tuossa tarustossa olivat vahvoja ja sisukkaita.

Joutsen, kansallislintumme, ei ollut Kalevalassa kovin roolisuoritusta vaativassa tehtävässä. Se oli kuitenkin erittäin vaikuttavana voimana joidenkin tarinoiden juonien kuluissa.Tuonelan virran joutsen oli jotain niin vaarallista saalistettavaa, että sankarit joutuivat sitä yrittämään ja seuraukset olivat vaikuttavat. Näiden tarinoiden seurauksena suomalaiset uskoivat pitkään,että jos tappaa joutsenen, kuolee itsekin.Joutsenta kunnioitettiin ja onkin arkeologiassa osoitettu, että Karjalassa eli kansa, jonka tunnuseläimenä oli joutsen. He olivat hakanneet juuri tämän linnun kuvia kallioihin, kun taas läntisemmästä Suomesta on löytynyt hirven kuvia.
Jo vuodelta 700 eKr ns. homeerisessa hymnissä Apollo-jumalalle mainitaan joutsenet. Nuo valkeat linnut vetivät vaunuja, jotka kuljettivat Apollon Pohjolaan viisaiden ja rauhallisten olioiden pariin. Siellä Apollo vietti aikaa pari kuukautta joka vuosi palaten aina toukokuussa,kun Seulasten tähdistö taas nousi esiin taivaanrannan takaa. Näinhän joutsenet tekevät vielä nykyäänkin. Nehän tulevat etelästä aina kevätpäivän tasauksen aikoihin ja julistavat meillä lintujen pesimäkauden avatuksi mahtavin torvimaisin äänitöräyksin.

Kurki pääsi Kalevalassa tiedottajalinnun asemaan Sammon ryöstö-tarinassa. Tämän ylvään, suurikokoisen linnun kumiseva ääni sysäsi alulle kansalliseepoksemme vaikuttavimman taistelun, taistelun sammosta. Tuo yleensä joukossa elävä lintu oli tässä tarinassa yksinäinen suolla istuja,joka pelästyttyään herätti Pohjolan väen Väinämöisen heidät tainnuttamasta unesta. Kurjen kulku eli äänen töräytys saa vielä nykyäänkin ihmiset heräämään, huomaamaan luonnon kauneutta ympärillään. Toivottavasti myös taistelutahto sen monimuotoisuuden säilyttämisestä herää tuon äänen kuullessa.

TAIAN TUOMASSA ROOLISSA Kalevalassa on pääasiassa kotka.Se on tulinen taikalintu, tulikokko, joka sytyttää Väinämöisen ensimmäisen kasken tai oleilee tulisen virran tulikorolla vaikeuttaen Lemminkäisen matkaa kutsumattomaksi vieraaksi Pohjolan häihin.
Kalevalan henkilöt myös käyttävät voimaa saadakseen taiottua voimakotkaa. Ilmarinen taikoi ja oikein takoi itselleen valtavan voimakotkan, jonka siivillä hän nujersi jättihauen Tuonelan joesta. Lemminkäinen muuttui suureksi kokkolinnuksi huomattuaan muuten jäävänsä Pohjolan soturien jalkoihin.Kotka edusti näin sitä voimaa, jota ihmisellä tulisi olla elämän vaikeuksissa.Voisi näin nousta omille voimasiivilleen ongelmiensa yläpuolelle. Voittaa vaikeudet.
Louhi, tuo Pohjolan voimakas nainen, turvautui myös voimakotkaansa taistelussa sammosta.Monien kovien yritysten jälkeen, ikäänkuin viimeisenä keinona, Pohjan akankin apu oli hänen oma voimakotkansa, jonka siiville hän saattoi koota sotajoukkonsa.
Lemminkäinen osasi ottaa lintujen taianomaisen avun kohdatessaan tulisen virran tulikorolla tulisen kotkan. Teerien tielle jättämät sulat oli hyvä ollut ottaa talteen ja saada niistä aikaan lepytystä tulikokolle.
Ja eiköhän vain vielä nytkin joka kesä voi saada tuulahduksen Kalevalan taikuudesta, kun kuulee rannoilla kalalokin huutelua.Ei kai vaan liene siinä Ilmarisen lokiksi muuttama pahasuinen nainen mekastamassa.

ETUSIVU >>>